Suomenhevosen historia
Suomenhevosen varhainen historia ei ole kovin hyvin tunnettu. Itä-Suomalaiset hevoset olivat peräisin kaakosta ja etelästä, Uralin-Volgan alueelta. Länsirannikolle puolestaan kulkeutui viikinkien mukana Pohjois-Eurooppalaisia hevosia. Myähemmässä vaiheessa alkuperäisiin kantoihin sekoittui eurooppalaista hevosta, joka toi niihin kokoa ja vankkuutta.
Alkuperäinen suomalainen maatiaishevonen oli hyvin vaatimaton ja pieni mutta sitkas työhevonen. Aikojen saatossa sitä yritettiin parantaa monenlaisilla risteytyksillä. Risteytyksiin käytettiin mm. friisiläisiä, arbialaisia, norfolkin hevosia ja orlov-ravureita. Risteytyskokeiluista eniten suomenhevoseen vaikutti luultavasti Pielisjärvellä Halin-Sarkkilan kantana tunnetuksi tullut hevossuku. Sarkkilassa käytettiin färstenbergiläisiä oriita ja Halissa Venäjältä tuotuja itämaisia hevosia.
Suomenhevosen kantakirja perustettiin vuonna 1907 ja puhdasjalostus aloitettiin. Sukutietoja oli saatavilla hyvin vähän, koska hevoset olivat lisääntyneet pääasiassa suurilla yhteislaitumilla, mutta ulkonäköseikkojen perusteella selvästi vierasveriset yksilät karsittiin pois. Rautias väri valittiin ihanteeksi ja muita värejä karsastettiin. Ruunikoita ja mustia pääsi jonkin verran kirjoihin, mutta kimot, voikot ja kirjavat (suurimerkkiset sabinot) jätettiin yleensä ulkopuolelle.
Vuonna 2007 on kulunut 100 vuotta suomenhevosen kantakirjan perustamisesta. Suurin osa ajasta on jalostettu virallisesti tyähevosta, mutta ravinopeutta on aina arvostettu ja nopeat suvut ovat säilyneet. Työhevosjalostuksen aikakausi päättyi 1970-luvun alussa. Siitä lähtien suomenhevosen jalostus on perustunut pitkälti ravinopeuteen ja vanhat työhevossuvut ovat jo hävinneet. Nykyajan suomenhevonen on urheiluhevonen ja monipuolinen yleishevonen. Vetokyky on rodussa säilynyt ja huolimatta suhteellisesta keveydestään verrattuna muihin työhevosrotuihin, suomenhevosen vetokyky on erinomainen. Se saattaa vetää jopa 200% omasta painostaan.
Lähteet:
-Suomen hevosurheilu (toim. Simo Ristonmaa, 1968)